Valokuvauksesta
by Harri Wickstrand on Jul.09, 2010, under Valokuvaus
Meitä on valokuvaajina moneksi…näppäilijöitä, harrastajia, ammattilaisia jne. Monelle riittää kuvat sukulaisista ja ystävistä albumiin tai kiintolevylle kansioitaviksi. Valokuvaukseen lopullisesti seonneet, joihin minäkin kuulun (olin 15v. kun valokuvaus sotki vähät aivosoluni) haluavat kuviltaan enemmän eivätkä ole tyytyväisiä tekemisiinsä kovin usein.
Meitä ajaa jokin selittämätön vimma jota jotkut kutsuvat luomisen tuskaksi. Jos vimma yltyy ylipääsemättömäksi, tiedän hyvän lääkkeen. Ryhdy esim. kaupalliseksi muoto- tai mainoskuvaajaksi tai freekuvaajaksi lehtihommiin. Joudut käyttämään luovuuttasi jokapäiväisen leivän saamiseksi. Eiköhän pahin kutka lähde. Tätä lääkettä tosin pitää nauttia vuosikausia ennenkuin luomisen tuska ja vimma laantuu. Mikäli tauti on paha, lääkekuurin jälkeen oireet palaavat muutamassa kuukaudessa. Jos haluat sairastaa voit mennä ns. oikeisiin töihin ja vapaa-ajallasi harrastaa luomisen tuskaa. Sikäli kuin jokin taho kehäraakin enää töihinsä huolii.
Sitten vähän asian tynkääkin…
Digitaalisuus on lisännyt kuvaajien määrää räjähdysmäisesti ja hyvä niin. Ehkäpä medialukutaitokin pikkuhiljaa kasvaa kansan syvissä riveissä ja sitä opetetaan joskus jopa peruskoulussa. Tällä hetkellähän kuvaus elää murroksessa eikä hyvää kuvaa paljon arvosteta, miten voitaisikaan, kun sitä ei aina edes tunnisteta sälän joukosta. Monet ajattelevat että digitaalisuus on autuaaksi tekevä kaikkivoipaisuudessaan. Tosiasia on kuitenkin että hyvää kuvaa ei oteta eikä saada - se tehdään. Tämä pätee kaikkeen valokuvaukseen.
Kuvauksen tekniikka on helppo oppia, mutta mitä sen jälkeen? Osaat tekniikat, kikkakolmoset ja kuvaat teknisesti moitteettomia kuvia joita viilaat vielä Photoshopissa. Hengetöntä tuubaa syntyy kyllä tolkuttomasti ja huomaat ykskaks että jotain puuttuu. Mutta mitä? Pähkäilet – kunnes välähtää – olet löytänyt yhden valokuvauksen tärkeimmistä tekniikoista – ajattelun. 90 % valokuvaustyöstä on ajattelua, loppu on pelkkää tekniikkaa ja suorittamista. Hengettömien kuvien tuottaminen ei riitä vakavasti valokuvaukseen suhtautuvalle kovin pitkään. Eikä saakaan riittää. Pitää löytää sanottavaa ja konstit pukea sanottavansa kuviksi. Kannattaa kuvatessaan kysyä itseltään: ” Miksi otan tämän kuvan? Mitä yritän sanoa tällä? Voisiko tämän kuvata toisin? ” Aina ei kannata tarttua ilmeiseen ja helppoon ratkaisuun. Muista että pääsi on muutakin kuin hattuteline.
Olen monesta suusta kuullut, ja itsekin samaan syyllistynyt. Nimittäin väittämään että, kaikki kuvat on jo otettu. Roskapuhetta, jokainen tilanne on ainutlaatuinen ja ei toistu enää koskaan samanlaisena. Ja jollet saa siitä edustavaa kuvaa laiskuuttasi tai kyvyttömyyttäsi niin omapa on tappiosi. Hyvä kuva on hyvä kuva, mutta loistava kuva kertoo tarinan ilman selittelyjä ja jää mieleen. Sen muistaa vielä vuosienkin jälkeen… puhuttelee tavalla jota on vaikea sanoin kuvailla. Siinä sitä on tavoitetta.
There are 1440 minutes in a day. In these minutes photographers capture a moment. These moments make up a day which lasts forever.
Sydney Morning Heraldin viisi valokuvaajaa kertoo työstään ja ajatuksistaan.

March 23rd, 2012 on 22:14
Oli mielenkintoista tutustua kuviisi. Itse “hurahdin” valokuvaukseen 60-70 luvulla. Parinkymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen palasin harrastukseni pariin ja tietysti “täysillä”. Nykytekniikka antaa lisämahdollisuuksia, joita olen vuoden päivät opetellut.
Hyviä kuvia vaan jatkossakin.
January 24th, 2011 on 09:22
I am glad to hear that finnish is so widely speaken and understood in the world
Have a nice day.
January 19th, 2011 on 22:50
I am very thankful to this topic because it really gives up to date information ;;-
July 13th, 2010 on 11:59
Kiitos mielipiteestäsi Kari. Ei tunteella kuvaaminen sulje pois pientä ajattelua ennen kuvausta. Mielestäni tunteella kuvaaminen pääsee vasta vauhtiinsa kun on ensin on varmistanut mitä senhetkiseltä kuvaussessiolta haluaa. Mutta jokainen löytää oman tyylinsä aikanaan, ehdotonta totuutta ei näissä asioissa ole olemassa. Sain kipinän artikkelin tekemiseen tavattuani useamman nykyisin niin yleisen “insinöörikuvaajan” joille tärkeintä tuntuu olevan kuvan tekninen loistokkuus, joka on kuitenkin vain yksi osatekijä kuvassa.
July 13th, 2010 on 10:41
Yksinkertaisen selkesti ilmaistu. Pitkä aikaisena harrastajakuvaajana tunnen sitä samaa tuskaa aina välillä, että kaikki kuvat minulla on jo otettu ja kamera jää kuukausiksi kaappiin kunnes kuvaushulluus taas iskee ja aina siitä uudesta sessiosta jokunen kuva on sellainen joka sitten tyydyttää itseä. Hatunkanto telinettä voisi aina enempi käyttää, mutta olen ikäni kuvannut enemmän tunteella kuin järjellä ja ruvennut miettimään kuvaa vasta sitten kun se on edessä Photoshopissa. Tämä tyyli sopii ainakin minulle, ja tässä kait on yksi monista eroista harrastelijan ja ammattilaisen välillä. Harrastaja ei ole kuvistaan muille vastuussa kuin itselleen.